Vesiosuuskunta Uhkoila, joka on yleinen vesilaitos, perustettiin 28.7.2005 Napialan Wanhalla Koululla Melkkolassa. Vesiosuuskunta on jäsentensä omistama palveluosuuskunta, jonka tavoitteena on turvata asiakkailleen riittävä määrä jatkuvasti laatuvaatimukset ja -tavoitteet täyttävää talousvettä sekä johtaa alueen talousjätevedet käsiteltäväksi jätevedenpuhdistamolle. Toiminta-alueena osuuskunnalla on Janakkalan kunnan Uhkoilan ja Melkkolan kylät. Sijainnin kartalla näet tästä.
Osuuskunnan hallinnossa ylintä päätäntävaltaa käyttää jäsenistö, joka osuuskuntakokouksessa päättää sääntömääräisistä asioista ja valitsee osuuskunnalle hallituksen. Hallitus koostuu eri alueiden edustajista. Hallitukseen kuuluu kuusi jäsentä ja jokaisella on henkilökohtainen varajäsen.
Puhdas vesi tuodaan Janakkalan Veden verkostosta. Jätevedet johdetaan alueelta Tervakosken jätevedenpuhdistamoon. Jätevesiverkosto rakennetaan niin sanottuna paineviemärijärjestelmänä. Tällöin rakennuskustannukset jäävät pienemmiksi kuin perinteisessä viettoviemärijärjestelmässä.
Hankkeen rahoitus katetaan liittymismaksutuloilla, kunnan ja ympäristökeskuksen tuella sekä rakentamisvaiheessa osuuskunnan ottamalla pitkäaikaisella pankkilainalla.
| VUOSIKOKOUS 27.5.2012 !
Tutustu etukäteen vuoden 2011
tuloslaskelmaan.
Sivut päivitetty 12.5.2012.
Kävijöitä 25.9.2006 lähtien
|